IWG - International Working Group on Women and Sport

IWG on kansainvälinen naisliikuntaverkosto, jonka toiminta tähtää naisten roolin ja aseman vahvistamiseen sekä edistämiseen urheilussa maailmanlaajuisesti. Verkosto toimii naisten urheilun kehittämisen ja voimaannuttamisen edelläkävijänä sekä aktiivisena toimeenpanijana kansainvälisellä tasolla.


IWG:n arvoja ovat yhteistyö, erilaisuuden hyväksyminen sekä julkisuusperiaate. Toiminnan perimmäisenä tavoitteena on kehittää urheilu- ja liikuntakulttuuria kestävästi sellaiseksi, että naisten on mahdollista osallistua siihen laaja-alaisesti aina ruohonjuuritasolta päätöksentekoasteelle saakka.
 

IWG on joustava ja itsenäinen verkosto, joka toimii laajojen kansainvälisten yhteistyötahojensa kautta. Sen strategiatyöstä vastaavat IWG-johtoryhmän jäsenet ja vastaavasti käytännön toiminnasta IWG-sihteeristö. IWG:n johtoryhmä koostuu kahdesta puheenjohtajasta, alueellisista edustajista, kansalaisjärjestöjen edustajista ja muista jäsenistä. IWG:n jäsenistö kokoontuu kerran vuodessa keskustelemaan ja linjaamaan verkoston toimintaa. Sihteeristöksi valitaan aina nelivuotiskaudeksi yksi maa ja sen edustajajärjestö. Puheenjohtajuuskausi huipentuu joka neljäs vuosi järjestettävään maailmankonferenssiin (Brighton 1994, Windhoek 1998, Montreal 2002, Kumamoto 2006, Sydney 2010 ja Helsinki 2014).

Suomen Liikunta ja Urheilu ry: on saanut IWG puheenjohtajuuden ja sihteeristön vuosille 2010–2014 ja  seuraavaksi puheenjohtajaksi valittiin entinen opetusministeriön liikuntayksikön päällikkö Raija Mattila. Toisena IWG -puheenjohtajana jatkaa Johanna Adriaanse, joka oli IWG -puheenjohtajana Australian puheenjohtajuuskaudella 2006–2010.

IWG:n toimintastrategiana on tehdä läheistä yhteistyötä valtiollisten ja ei-valtiollisten organisaatioiden kanssa sekä erilaisten instituuttien, tutkijoiden ja hallintoviranomaisten ym. kanssa. Yhteistyön kautta pyritään levittämään IWG:n arvopohjaa ja tavoitteita tasa-arvoisemman urheilumaailman edistämiseksi. Yhtenä työkaluna toimintastrategian toteuttamiseen on entistä voimakkaampi sosiaalisen median hyödyntäminen.
 

Historia

IWG perustettiin vuonna 1994 Brightonissa ensimmäisen naisten ja urheilun maailmankonferenssin yhteydessä. Konferenssin tuloksena oli Brightonin julistus (Brighton Declaration), jonka tavoitteena on edistää liikuntakulttuuria, joka mahdollistaa ja arvostaa naisten täyttä osallistumista liikuntaan tasa-arvon hengessä, kaikilla liikunnan osa-alueilla ja tasoilla.

IWG on perustettu, jotta kaikilla tytöillä ja naisilla olisi tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua liikuntaan ja urheiluun. Näin ollen IWG:n toiveena oli lisätä naisten määrää liikunnan ja urheilun kaikilla eri sektoreilla ja tasoilla. Tarkoituksena on edelleen myös huolehtia siitä, että naisten tiedot, kokemukset ja arvot edistävät sekä tukevat liikunnan ja urheilun kehitystä.